maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pajukatti





Mie oon niin iloinen tästä kevään tulosta! 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ampumahiihdon maailman cup Kontiolahdella


















Eilen esitin toiveen, että Kaisa Mäkäräinen jatkaisi voittoputkeaan Kontiolahdella, ja niinhän todellakin teki. Kolmea voittoa kolmesta kisasta, aivan mahtava saldo! Ihan kivoja kuvia sain otettua, vaikka en mitään parasta mahdollista paikkaa saanutkaan. Ensi vuonna Kontiolahdella kisataan ampumahiihdon maailmanmestaruuksista, sinne pitääkin mennä ihan useampana päivänä!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Arkistojen aarteita: Kontiolahden ampumahiihdon maailman cup

2010




2012




Tällä hetkellä meneillään olevien Kontiolahden ampumahiihtokisojen kunniaksi muutama otos viimeisistä kaksista kisoista. Kaisa Mäkäräinen on kisannut nyt aivan huikeasti täällä ja harmittaa aika vietävästi, etten (etenkin torstaina) ole ollut paikan päällä katsomassa. Huomiselle on kuitenkin lippu ostettu jo ajat sitten, toivotaan, että Kaisa jatkaa samalla mallilla! Kamerakin lähtee mukaan, toivottavasti saan sen verran hyvän paikan, että voin kuviakin ottaa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014





Viikonloppua vietettiin osin (savokarjalaisten) karjalanpiirakoiden parissa.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Mummolassa

Poljetaan, poljetaan kissoja katsomaan
vaikka ei mummolaa vuosiin oo ollutkaan
Aika vei meiltä sen
mummolan, lapsuuden
mutta ei meitä saa vanhenemaan
Mummola - Pmmp