sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Snowfall


maanantai 7. syyskuuta 2015

Vuoden tauon jälkeen


Olipa virkistävää ottaa kerrankin jokunen luontokuvakin ainaisten koirakuvien joukossa! Siihen se vuosi onkin vierähtänyt, lähinnä koirien kuvaamiseen. Jostain syystä ei osaa enää lähteä vain kuvaamaan, eikä kyllä ole aikaakaan, ellei kohteena ole sitten juuri se koira. Tällekin reissulle lähdin alun perin kuvaamaan koiraani sumussa, mutta onneksi tuli katsottua myös vähän ympärilleen sillä yllättäen pitkästä tauosta huolimatta onnistuin nappaamaan ihan kelvollisen otoksen!

Toivotaan, että seuraava postaus tulisi ennen ensi vuoden syyskuuta...

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sumuinen syysaamu


Vähäiseksi on jäänyt kuvaaminen, edelleen, kaikenlaisten kiireiden täyttäessä kalenterin ja viedessä kaikki mehut mukanaan. Jospa tässä vielä saisi aikaseksi lähteä syksyä kuvaamaan enemmänkin!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sunrise, sunset



Auringonlaskut vaan ovat jotain aivan upeata!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ilosaarirock 2014 - Ellie Goulding













Ellie Gouldingin keikka taisi olla itselleni paras kokemus tämän vuoden rokissa. Tämä johtui varmaan ainakin osittain meidän hyvistä paikoistamme, mutta suureksi osaksi ihan vain keikan hyvästä meiningistä ja (yllättävänkin) lahjakkaasta esiintyjästä. Oli jälleen hyvä rokki, ensi vuonna uudestaan!

Ilosaarirock 2014 - Portishead






Oli taas se aika vuodesta - Ilosaarirock-viikonloppu nimittäin! Tänä vuonna meno olikin vielä normaaliakin rennompi, sillä kävin katsomassa varsin vähän keikkoja. Lauantain ohjelmassa oli Tuomoa ja Studio Killersiä, sunnuntaina taas Dalidéoa, Ellie Gouldingia, Haimia, Portisheadia ja Alice in Chainsia.

Kamerakin lähti sunnuntaina mukaan ja Gouldingista sekä Portisheadista tuli muutamat ihan kivat kuvatkin!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Maakuntamatkailua










Nyt jo melkein perinteeksi muodostunut maakuntamatkailureissu toteutui tänään, kun lähdimme kaveriporukalla erään ystävämme kissanpentuja katsomaan. Tulipa samalla reissulla hypittyä lammasaidassakin ja pistäydyttyä saluunassa keskellä ei mitään.