perjantai 30. elokuuta 2013

Sponsored by Haglöfs (I wish)





Valitettavasti Haglöfs ei sponsoroi minua, mutta melkein kyllä voisi kun kaikki ulkoiluvarusteet ovat nykyään samalta firmalta. Ja tylsyyksissäni (opiskelujuttuja vältellessäni) päätin ottaa muutamat kuvat, kun hirmuisesti tekisi mieli lähteä vaeltamaan, muttei se tällä hetkellä onnistu. Toivottavasti pian pääsen patikoimaan ja samalla kameraakin ulkoiluttamaan! P.S. Sveitsin kuvien julkaisemisessa on ollut ongelmia (Blogger ei halua näyttää niitä jostain syystä), mutta yritän kovasti saada ne toimimaan niin saan loputkin tänne vihdoin!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sveitsi 18.7. - 2.8. (osa II)

21.07 - 22.07.































Sunnuntaina (21.7) lähdimme junalla Montreux'iin ja sieltä risteilemään Geneve-järvelle kohti Lausannen kaupunkia. Järvellä oli mahtavat maisemat, toisella puolella "Sveitsin rivieralle" ja toisella Ranskaan. Maanantaina matkustimme jälleen Thuniin ja sieltä bussilla vähän matkaa Niederhorn-vuoren juurelle. Huipulle matkasimme kahden eri hissin avulla ja näkymät olivat tämän matkan aikana ja etenkin sen jälkeen aivan uskomattomat. Patikoimme jonkun matkaa, jotta pääsimme vielä vähän korkeammalle (2063 metriin). Laskeuduttuamme takaisin maan pinnalle, kiirehdimme jälleen laivan kyytiin ja risteilimme tällä kertaa Thunersee nimisellä järvellä.

torstai 15. elokuuta 2013

Sveitsi 18.7. - 2.8. (osa I)

18.07. - 20.07.
























Viimeinkin pääsemme asiaan, eli Sveitsin kuviin! Kuvien paljoudesta johtuen päätin julkaista ne osissa. Tässä parin ensimmäisen päivän satoa. Ensimmäisenä päivänä pysyimme Bernin alueella, missä me majoituimmekin. Seuraavana päivänä suuntasimme markkinoiden jälkeen Thuniin, joka on mukava kaupunki parinkymmenen minuutin junamatkan päässä Bernistä. Thunissa olikin yllättäen meneillään posetiivarifestivaali, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Thunissa on myös erinomaiset maisemat Thunersee-nimiselle järvelle ja sitä ympäröiville vuorille.