torstai 26. joulukuuta 2013

Uusi putki!


Siinä se on! Monta monituista olen kunnon laajakulmasta haaveillut ja vihdoin sen sain. Olin tästä objektiivista kuullut pelkkää hyvää ja jopa, että se on laadultaan samaa tasoa L-tason laajakulmaisen putken kanssa, joten luonnollisesti päätös oli varsin helppo. En ole päässyt vielä tuota putkea kunnolla testailemaan, mutta eipä täällä ole oikein mitään kuvattavaakaan tällä hetkellä kun säätila on mikä on. Mutta ihana putki! Nyt kelpaa matkustella, kun ei tarvitse tyytyä pelkkään viiskymppiseen!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Mustavalkoinen joulu






Olemme pohtineet tälle joululle sopivaa joulua, sillä se ei täällä idässä ole ollut valkoinen, muttei täysin mustakaan. Vettä sataa, mutta vanhat lumet peittävät vielä maata, etenkin jos lähtee keskustasta jonnekin vähän kauemmaksi. Mustavalkoinen joulu? Harmaa joulu? No, hyvin kummallinen joulu joka tapauksessa, sääolosuhteiltaan.

Erilainen tämä joulu oli toki muutenkin, ensimmäinen joulu koiran kanssa. Pentu ei kylläkään kovin paljon töllön töitä tainnut tehdä, vähän vain kävi maistelemassa kuusta ja varasti yhden koristeen. Minä taas pääsin rauhoittumaan Hobittia lukemaan (uusintakierros on pian ohi!) ja herkkuja syömään. Joululahjat olivat hirmuisen mieluisia, sain mm. lapaset (todella tarpeeseen, edelliset ovat roskiskunnossa), villasukat, leffan, ihanan heijastimen ja paljon suklaata. :)

Ai niin ja erään lahjan, jonka kuva tulee päätymään myös tänne blogin puolelle, onhan se sentään erittäin hyvin aiheeseen liittyvä. ;) Katsotaan jos jo huomenna saisin aikaiseksi ottaa kuvan siitä!

maanantai 23. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Winter Wonderland









Talvi tuli ja meni ja tuli uudestaan ja meni uudestaan. Jospa se nyt pian tulisi ihan pysyvästi, on se lumi vain niin kaunista ja metsässä tarpominen mukavaa kun valokin tuntuu pysyvän seurana pidempään.

perjantai 13. joulukuuta 2013

tiistai 10. joulukuuta 2013

Hammastelijani





Minulla on nykyään tällainen pieni monsteri, joka on varsin tehokkaasti vallannut kotini ja aikani viime viikkoina. Toisaalta pentu on myös saanut minut liikkeelle ja kameran esille, joten toivoa tiheämmästä valokuvauksesta ja blogin ylläpitämisestä on!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Pian!



Parin viikon päästä kuvani saattaa aika lailla vallata uusi päähenkilö!

To be continued...

lauantai 2. marraskuuta 2013

Sveitsi 18.7. - 2.8. (osa VI)

31.7. - 2.8.















Hauskasti jotenkin ympyrä sulkeutuu viimeisen kuvan ollessa samantyylinen ihan ensimmäisen Sveitsi-kuvan kanssa (itse tosin pidän siitä ensimmäisestä enemmän). Viimeisinä päivinä Sveitsissä matkasimme Zürichiin, jossa itse en ollut käynyt kuin lentokentällä sekä vietimme Sveitsin itsenäisyyspäivää muiden Berniläisten kanssa. Ohjelmaan kuului mm. alppitorvien soittajia, lipunheittäjiä, jodlaajia sekä iltainen ilotulitus. Paljon muutakin olisi varmasti tarjolla ollut, mutta kaikkeen emme tietenkään kyenneet osallistumaan.

Kaksiviikkoinen Sveitsin reissu oli aivan ihana, yksi parhaimmista ulkomaanmatkoista tähän mennessä. Junailtiin ympäriinsä, käytiin järvillä ja vuorilla ja syötiin hyvin. Kiva, että vihdoin sain myös jaettua kaikki nämä kuvat, toivottavasti niistä on ollut jollekin iloa! :) Nyt sitten pyhäinpäivän viettoon!

torstai 31. lokakuuta 2013

Sveitsi 18.7. - 2.8. (osa V)

28.7. - 29.7.






















Toisena sunnuntaina emme matkanneet majoituspaikastamme kovin kauaksi. Aamusta lähdimme pyöräilemään kauniisiin maalaismaisemiin. Sveitsin "perusmaastot" ovat kyllä varsin vaativia tällaiselle sunnuntaipyöräilijälle! Mutta maisemat sitäkin paremmat. Illalla junailimme vähän maisemia katsellaksemme ja matkan varrella sää muuttuikin dramaattisesti. Koko matkan ajan lämpötila oli ollut yli 25:ttä astetta, mutta lämpötila tippui varmaankin 10 astetta ja alkoikin sataa rakeita! Joku hellemekkoon pukeutunut saattoi vähän palella. Mutta onneksi Bernin keskustassa nautittu fondue lämmitti sekä kehoa että mieltä.

Seuraavana päivänä suuntana oli Locarno, johon matkattiin junalla alppien läpi! Ihan mielettömät maisemat, minnuu vaan välillä väsytti julmetusti. Locarnossa oli kuuma, mutta tunnelma ihan erilainen kuin muissa vierailemissamme paikoissa. Se onkin siis Sveitsin italiankielistä aluetta ja näin ollen erottuu muusta maasta jonkin verran.

Seuraava osa onkin sitten viimeinen! Eihän näiden kuvien julkaisemiseen mennytkään kuin kolme kuukautta! ;)