maanantai 22. syyskuuta 2014

Sumuinen syysaamu


Vähäiseksi on jäänyt kuvaaminen, edelleen, kaikenlaisten kiireiden täyttäessä kalenterin ja viedessä kaikki mehut mukanaan. Jospa tässä vielä saisi aikaseksi lähteä syksyä kuvaamaan enemmänkin!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sunrise, sunset



Auringonlaskut vaan ovat jotain aivan upeata!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ilosaarirock 2014 - Ellie Goulding













Ellie Gouldingin keikka taisi olla itselleni paras kokemus tämän vuoden rokissa. Tämä johtui varmaan ainakin osittain meidän hyvistä paikoistamme, mutta suureksi osaksi ihan vain keikan hyvästä meiningistä ja (yllättävänkin) lahjakkaasta esiintyjästä. Oli jälleen hyvä rokki, ensi vuonna uudestaan!

Ilosaarirock 2014 - Portishead






Oli taas se aika vuodesta - Ilosaarirock-viikonloppu nimittäin! Tänä vuonna meno olikin vielä normaaliakin rennompi, sillä kävin katsomassa varsin vähän keikkoja. Lauantain ohjelmassa oli Tuomoa ja Studio Killersiä, sunnuntaina taas Dalidéoa, Ellie Gouldingia, Haimia, Portisheadia ja Alice in Chainsia.

Kamerakin lähti sunnuntaina mukaan ja Gouldingista sekä Portisheadista tuli muutamat ihan kivat kuvatkin!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Maakuntamatkailua










Nyt jo melkein perinteeksi muodostunut maakuntamatkailureissu toteutui tänään, kun lähdimme kaveriporukalla erään ystävämme kissanpentuja katsomaan. Tulipa samalla reissulla hypittyä lammasaidassakin ja pistäydyttyä saluunassa keskellä ei mitään.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kesäkoiruus








Kuvaaminen on viime aikoina keskittynyt Lennuun (sekä muihin koiriin) ja bloggaaminen Lennun blogiin. Halusin kuitenkin tuoda tännekin omasta mielestäni alkukesän parhaita otoksia ja toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta!

torstai 1. toukokuuta 2014

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Aurinko armas kuivas satehen




Mie vähän luulen, etten koskaan tule kyllästymään auringonlaskukuvien ottamiseen, vaikka kuinka se kliseistä ja kulunutta olisikin.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kevät sää lämmittää


Pennun kanssa kävellessäni tallentui kameralle tällainen kuva. En ole tähän täysin tyytyväinen, mutta koiran hääriessä ympärillä ei minun ollut mahdollista jäädä tavoittelemaan täydellisyyttä. Tuntuu hassulta, että järvi on vielä osittain jäässä ja metsät osittain lumiset, kun kadut ja lenkkipolut ovat olleet sulat jo pitkän aikaa.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pajukatti





Mie oon niin iloinen tästä kevään tulosta!